tiistai 13. marraskuuta 2012

Sikin sokin.

Meillä päivässä on yksi tietty hektinen hetki. Se 15 sekuntia kun tulen töistä kotiin ja lasten kanssa tullaan kotiovesta sisään. Kun avaan oven, tippuu/kaatuu posti ovien välistä käytävälle, innokas koira hyppii/pomppii/kiljuu/ryntää käytävään ja lapset käyvät postiin kiinni. Hiki tulee joka kerta kun yritän saada lapset irti postin kimpusta ja sisälle kotiin ja samalla pidettyä koiran aisoissa.

Viime viikolla tuon postin joukossa oli paksu kirjekuori. Penni ilmoitti että siinä on hänelle postia. Kirjeessä luki kuitenkin minun nimeni, joten yritin harhauttaa lasta ja samalla piilottaa kuoren jemmaan kun en siinä hötäkässä muistanut että olenko tilannut ehkä jonkun joululahjan lapsille.

Kun oli selvitty kaikista kerroksista ulkovaatteita ja lapset ruokittu, hiippailin syrjään kurkkaamaan mitä kuoressa oli. Ja sieltä löytyi tämä:


Ihana, hauska ja värikäs kirja!! Niina Within Sikin sokin -kirja. Penni iski silmänsä kirjaan ja nyt sitä on luettu joka päivä. J o k a  päivä. Siis j o k a i k i n e n  päivä.

Lyhyesti kerrottuna Sikin sokin on runokirja, jossa kaksi pyykkikonetta pakoilevaa sukkaa seikkailee pitkin taloa. Ja vaikka minulle nousee karvat pystyyn jo sanasta "runo", niin on pakko sanoa että tämä kirja oli varsin viihdyttävä. Riimit olivat hauskoja ja helppotajuisia. Runomuoto ei haitannut minua yhtään ja lapset taas olivat runoista innoissaan. Näissä runoissa ei mitkään lampaat kirmaa nurmikoilla tai auringonsäteet leiki laineilla tai muuta kliseistä.

"Siivouskaapin uumenissa 
eräs Herra Volta
Neiti pölyhuiskun nappas
siivoustangolta,
pyöritteli letkullansa tahtiin
tiukan twistin,
neiti loisti taidoillaan
huippuballeristin."

Arvaatte varmaan kannen perusteella mitä mieltä olen kuvituksesta? Minä joka rakastan pinkkiä, limeä ja turkoosia? Oih ja voih.  Kirjan on kuvittanut sama Satu Kontinen, joka on tehnyt meille rakkaat Mokomaki-kirjat. Minä alan olla vakuuttunut siitä että Kontinen on nero. Grafiikka on sellaista, että se saa hymyilemään ja nauramaan. Mm. jääkaapin sillipurkista karannut silli on hiippaillut muutaman aukeaman kirjassa taaksepäin jättäen jälkeensä märän vanan. Joka kerta kirjasta löytyy jotain pientä ja hauskaa. Ja se on tärkeä juttu vanhemmalle, jota pyydetään lukemaan kirjaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Kuvituksella myös kirjan runot on jaoteltu hauskasti. Runojen välissä siirrytään huoneista toiseen ja hahmot kirmaavat mattoja pitkin.

Viime viikonloppuna kun haaveilin että saisin nukkua pitkään, kömpi Penni hetkeksi meidän sänkyymme ja lähti sitten äkkiä juosten pois. Ilahduin (=toivoin) että tyttö lähti omaan sänkyynsä jatkamaan uniaan. NOT. Sieltä se kirmasi takaisin kainaloon, oli vain käynyt hakemassa Sikin Sokin -kirjan. Siis seitsemältä lauantaiaamuna. "Äiti, luetaan!". Ja taas me luettiin. Pennin suosikiksi on noussut "Peilikaappibileet", jossa isän partavesi on kaatunut pitkin kylpyhuonetta ja hammasharja kiljuu apua lavuaarista kun ei osaa uida.

Se, että lapsille tehdään kauniita ja hauskoja KOTIMAISIA kirjoja, on mahtava juttu. Lukeminen on tärkeää. Ja mieluiten sitä lukee omalla äidinkielellään omalle äidinkielelleen tehtyvä kirjoja. Ja nimenomaan tuoreita kirjoja. Sellaisia, joissa on oivallusta ja ideaa. Toivottavasti Sikin sokin ei jää yhdeksi kirjaksi. Toivottavasti näitä tehdään lisää!!

3 kommenttia:

elinarsku. kirjoitti...

kuulostaa kyllä niin kivalta kirjalta, että taidanpa laittaa ihan sun suosituksesta joululahjatoiveeksi Ässälle (itelle!). ;D

Niina kirjoitti...

Sikin sokin luki blogin, iloisena pitkän tovin! Nyt siis uusia loruja, ettei tule turhia poruja :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kirja. Löysin sen espoosta weegeestä ja designshopoutletista: http://www.designshopoutlet.com/product/1464/sikin-sokin-lastenkirja. Suosittelen!